Tutustuin amerikancockerspanieliin oikeastaan vahingossa vuonna 1986. Omistin tuolloin (englannin)cockerin, jonka kanssa kävin näyttelyissä ja kokeissa. Olin katsellut sopivaa cockerinarttua, kun tapasin Pippurin - se oli tuolloin 5kk ikäinen pentu, joka ryntäsi korvat lepattaen suoraan syliin ja lipoi kasvot märäksi. Luonne oli Pippurissa kaikkein parasta.  Nuorena tyttönä se oli haka jäljellä (valioksi 1½-vuotiaana), sai sittemmin muotovalionkin tittelin ja kasvattipa kolme pentueellista pikkupippureitakin. Luonteeltaan Pippuri oli Persoona, once-in-a-lifetime -koira. Suureksi surukseni Pippurin lähdön hetki koitti joulukuussa 2001 - lähes 16-vuotiaana.

Vuosia on kulunut ja toistakymmentä pentuetta Serene-kennelnimellä on syntynyt.  Edelleenkin kotonani on vain pari koiraa. Jenkki vei sydämeni ennenkaikkea hurmaavan luonteensa takia - toisaalta en tiedä kauniimpaa olentoa koiramaailmassa kuin hyvin hoidettu jenkki liikkumassa turkki tuulessa hulmuten. Koirani ovat minulle ennenkaikkea perheenjäseniä, mikä ei estä minua harrastamasta niiden kanssa näyttelyitä ja muutakin sen minkä aikaa riittää.

Perheeseeni kuuluu jenkkien lisäksi aviomies ja kaksi suloista tytärtä (Kaisa synt. 10/99 ja Maija synt. 3/03). Asumme maalla Jyväskylän maalaiskunnassa. Täällä on hyvä lasten ja koirien temmeltää.

Kasvatustyöni? Määrällisesti hyvin pientä, ja sellaisena pysyykin. Suunnittelen pentueeni tarkoin, jokainen pentue on ajateltu niin, että voisin pitää siitä pennun itsekin - jos vain voisin! Tavoitteeni on kasvattaa sekä rakenteeltaan että korvien väliltään terveitä koiria. Toistaiseksi kasvateissani on kymmenkunta muotovaliota ja yksi jäljestämisvalio sekä monia jotka ovat käyneet muutaman kerran näyttelyissä ja saaneet 1-2 serttiä.   

Jo ammattinikin vuoksi jenkin terveys on sydäntäni lähellä. Kunpa kaikki jenkit saisivat elää yhtä pitkän ja terveen elämän kuin Pippuri. Terveyden vaaliminen on yksi haasteellisimmista asioista jalostustyössä. Se merkitsee toisinaan unelmista luopumista, sillä rehellisyys on usein karua ja kipeääkin. Kasvattajien tulisi yhdessä ja avoimin pelikortein työskennellä terveen amerikancockerin tulevaisuuden puolesta.

Oman kasvatustyöni alkutaival oli jokseenkin karikkoinen, ja vasta vuonna 2002 syntynyt 11. Serene-pentue on ensimmäinen pentue toisen polven omia kasvattejani. Siinä välissä ehti kirjaimellisesti moni unelma kariutua ja monet suunnitellut sukutaulut myöhemmin revittiin. Nykyisten linjojeni tarina alkaa vuodesta 1996, jolloin minulla oli näyttelylainassa upea silverbuff narttu Multi Ch Darkehaven's My Eyes Adore You "Stephanie". Seuraavana vuonna minulla oli mahdollisuus saada Stephanien kaksi tytärtä. Edellä mainitusta 11. pentueestani syntynyt, nyt kehissä valloittava Serene Stars In My Eyes on Stephanien tyttärentyttärentytär, ja saanut muuten nimensä Stephanien äidin mukaan.

Toinen nykyisin jatkuva linja jatkuu siitä, mihin ystäväni Carolina Ansinn (Royalgrest's) lopetti. Hänen 1993 syntynyt buff narttunsa Fin Ch R. Star Attraction "Gina" uhkasi ikääntyä ja jäädä kokonaan jalostukseen käyttämättä. Gina on geneettisesti arvokas yksilö, ja yhteistyön hedelminä minulla on nyt JV-02 Serene Starbright ja S. Stardust.

MMMEO päätti kieltää 1.1.2001 jälkeen syntyneiden typistettyhäntäisten koirien osallistumisen näyttelyihin ja kilpailuihin Suomessa. Tuo päätös oli yhtenä syynä siihen, että "Dagney", Fin & S & Est Ch KrisMyth Novel Idea (synt. 5/00) muutti meille heinäkuussa 2001.

Näillä kolmella linjalla siis nykyisin jatkan. Tavoitteet ovat jossakin muualla kuin Vuolasvirta-palkinnossa tai kasvattajaryhmien BIS-voitoissa - kumpaankaan eivät taida pentumääränikään riittää. Vaikka harrastukseni onkin perin pienimuotoista, koen silti tärkeäksi, että olen rehellinen itselleni ja tälle ihanalle rodulle, ja että kasvatan jokaisen pentueeni sekä järjellä että sydämellä.