![]() |
| Foto PS-Studio |
Pentueita meille syntyy vain silloin tällöin. Astutan narttuni vain jos voisin kuvitella pitäväni pentueesta itse pennun. Koirien silmät, lonkat ja polvet tutkitaan ennen astutusta, mahdollisuuksien mukaan myös esim. nartun emä ja sisaruksia. Kilpirauhastestaukset teen, jos on syytä epäillä suvussa olevan ongelmia. Myös jalostuskoiran yleinen terveys on erittäin tärkeä. Ellen ole tyytyväinen koirani terveydentilaan, en käytä sitä jalostukseen, vaikka sairaus ei varsinaisesti olisikaan perinnöllistä. Lue amerikancockerspanielin terveydestä lisää täältä. Samoin luonne on minulle erittäin tärkeä. Amerikancockerin on oltava perusluonteeltaan avoin, ystävällinen, hyväntahtoinen ja iloinen. Se ei saa olla arka eikä osoittaa aggressiivisuutta, myöskään varautuneisuus ei ole tyypillistä. Oikealuonteinen jenkki hyppää ventovieraan syliin, se rakastaa kaikkea liikkuvaa ja on ikuinen lapsi. Siksi kiinnitän myös paljon huomiota pentujen sosiaalistamiseen. Pennut kasvavat meillä ihmisten keskellä, leikkivät lastemme kanssa, tottuvat elämän ääniin ja asioihin. Näin yritän antaa mahdollisimman hyvät eväät elämään. Seuraava pentue on suunnitteilla keväälle 2012; katso tarkemmin pentusuunnitelmia -sivulta. |